Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |  
 
Hae sivuiltamme:
 
Haku kaupungin sivuilta
Sivukartta
Hae palveluja
25.05.2012
Rakennusvalvontavirasto >  Rakentaminen ja luvat >  Rakennan pientalon > 
 Rakennan pientalon
Kuuntele

RAKENNAN PIENTALON –sivustolla kuvataan pääpiirteis-
sään
 Helsinkiin toteutettavan pientalohankkeen eri vaiheita
verkkosivulinkkien avulla tontin hankinnasta loppukatselmuk-
seen, jotta rakennuttaja (rakentaja, rakennushankkeeseen
ryhtyvä) hahmottaa paremmin, kuinka haastavaa rakenta-
minen on. Linkkisivusto etenee oikealla olevan valikon mu-
kaisessa järjestyksessä. Linkit sulkeutuvat ensi sijaisesti näy-
tön vasemman yläkulman vasemmalle osoittavasta nuolipai-
nikkeesta ja toissijaisesti oikean yläkulman x-painikkeesta.

On tärkeää huomata, että tämän sivuston tarkoitus ei
ole perehdyttää tai kannustaa yksittäistä rakennus-
hankkeeseen ryhtyvää selviytymään suunnittelusta
ja rakentamisesta omin avuin.


Rakentajan saama hyöty on suurin, kun lainsäädännön edel-
lyttämä pääsuunnittelija palkataan heti hankkeen alkuvai-
heessa, pääsääntöisesti jo avuksi tontin valinnassa perheen
tarpeet huomioiden. Myös muut suunnittelijat ja vastaava
työnjohtaja on järkevää kiinnittää hankkeeseen varhaisessa
vaiheessa.

Sivusto etenee mahdollisuuksien mukaan rakennushank-
keen aikajärjestyksessä. Otsakkeiden jälkeen on linkki joko
rakennusvalvonnan verkkosivuille, ohjeisiin, lomakkeisiin tai
muiden tahojen verkkosivuille. Rakennusvalvonnan verkko-
sivuja kannattaa selailla niiltäkin osin, joihin ei ole linkkejä.

Sivujen yläkuva on Helsinki-pientalomallistosta (Arkkitehti-
toimisto AFKS).

Sivuilla olevat piirrokset ovat arkkitehti Klaus Pelkosen kä-
sialaa.

Palaute sivuston sisällöstä -> Pentti Saavalainen
Palaute sivuston teknisestä toimivuudesta
(esim. jos jokin linkki ei toimi) -> Eija Virtanen
sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@hel.fi 


07.02.2012




 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvalvontavirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvalvontavirasto