Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Palmian hoivapalvelut
Palmia >  Uutiset > 
 Virtuaalihoitajasta hyviä kokemuksia
Kuuntele

Virtuaalihoitaja on videokuvayhteys kotona asuvan kotihoidon asiakkaan ja Palmian hoivapalvelujen välillä. Palvelu tukee itsenäistä kotona asumista. 

Virtuaalihoitoa on kokeiltu kotihoidon, Palmian hoivapalvelujen sekä Aalto-yliopiston ja laitevalmistajien pilottihankkeessa. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.

Vanhusten määrän kasvu ja hoitohenkilökunnan määrän väheneminen on yhtälö, johon on etsitty ratkaisuja jo pidempään. Virtuaalihoito on yksi tuoreimmista kokeiluista, josta on nyt ensimmäiset tutkimustulokset saatu.

Asiakkaat kokivat kuvayhteyden lisäävän heidän turvallisuuden tunnettaan. Tekniikka on koettu helppokäyttöiseksi. Osa kokeiluun osallistuneista kymmenestä asiakkaasta toivoo, että saavat pysyvästi jäädä tämän palvelun piiriin.

Kotihoidon näkökulmasta tämä palvelu voi jatkossa jopa korvata osan hoitokäynneistä. Jos asiakasta tarvitsee vaikkapa muistuttaa lääkkeiden ottamisesta, voi muistutuksen tehdä myös virtuaaliyhteydellä.

Käytännössä palvelu toimii siten, että sekä asiakas että Palmian hoivapalvelun henkilökunta voi halutessaan avata kuvayhteyden. Jos asiakas esimerkiksi kaaduttuaan hälyttää ranteessaan olevasta turvapuhelinpainikkeesta, näköyhteys voidaan avata Palmian hoivapalveluihin, jossa koulutetut hoitajat vastaanottavat hälytyksiä ja tekevät hälytyskäyntejä asiakkaiden luokse ympäri vuorokauden.

Pilottihanketta jatketaan 20 asiakkaalla. Tavoitteena on löytää asiakasryhmiä, joille tämä palvelumuoto parhaiten sopii.  


Lisätietoja virtuaalihoitajahankkeesta:
Marjut Törhönen-Paananen, puh. (09) 310 27263

Turvapuhelinpalvelua koskevat tiedustelut: puh. (09) 310 70200

30.05.2012





 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Palmia | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Palmia