Helsingin kaupungin opetusvirasto tiedottaa
9.5.2012
Ensimmäinen lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille onnistui erinomaisesti Helsingissä
Vuosaaren lukiossa on saatu erinomaisia tuloksia ensimmäisestä maahanmuuttajanuorten lukioon valmistavasta koulutuksesta. Viime elokuussa käynnistyneen koulutuksen aloitti 11 maahanmuuttajataustaista helsinkiläisnuorta, joista kahdeksan pääsee hyvin todennäköisesti lukioon.
- Syyslukukaudella opiskelijat onnistuivat hienosti korottamaan peruskoulun arvosanojaan. Kevätlukukaudella kaikki ovat saaneet kokeilla muutaman lukiokurssin opiskelua. Suoritetut kurssit luetaan myöhemmin hyväksi, jos pääsee lukioon, kertoo ryhmän ohjaaja Katja Mannerström.
Kaksi opiskelijaa huomasi lukuvuoden aikana haluavansa mieluummin ammatilliseen koulutukseen ja ovat sinne myös hakeneet. Yksi opiskelija on hakenut sekä lukio- että ammatilliseen koulutukseen.
Erityisen tyytyväinen Katja Mannerström on ryhmän suomen kielen taitojen paranemiseen. Opiskelijoista osa on Suomessa syntyneitä, osa myöhemmin tänne muuttaneita. Kaikki ovat saaneet kuusi tuntia viikossa suomi toisena kielenä -opetusta.
- Ryhmän yhteinen kieli on ollut suomi, mikä on merkinnyt monille todellista kielikylpyä. Kaikki pystyvät nyt ilmaisemaan itseään hyvin suomeksi, mikä on nuorten identiteetin ja kotoutumisen kannalta elintärkeää, iloitsee Katja Mannerström.
Seuraava lukioon valmistava koulutus alkaa elokuussa
Lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille (Luva) on toteutettu Helsingissä lukuvuonna 2011–2012 osana Osallisena Suomessa -hanketta. Kokeilu jatkuu ensi lukuvuonna Vuosaaren lukiossa. Luva-koulutuksessa vahvistetaan suomen kielen ja lukio-opinnoissa tarvittavien opiskelutekniikoiden ja -taitojen osaamista.
- Luva-koulutuksessa on paljon opinto-ohjausta ja elämänhallintaa. Herättelemme myös kiinnostusta akateemisiin opintoihin eri tavoin, ohjaaja Katja Mannerström kertoo.
Haku Luvaan on 6.7.–7.8.2012. Koulutukseen voivat hakea maahanmuuttajataustaiset nuoret, joiden ensisijainen hakutoive on lukio ja joilla on Suomessa saatu peruskoulun päättötodistus. Tavoitteena on, että syksyllä aloittaisi 15 opiskelijan ryhmä.
Tarkemmat tiedot hakukriteereistä, hakuohjeet ja lomake löytyvät Helsingin opetusviraston yhteishakusivustolta www.ysinjalkeen.fi > Toimi > Jos et saa paikkaa.
Lisätiedot
ohjaaja Katja Mannerström puh. 040 196 8277
rehtori Marko Paju puh. 040 334 1306
Vuosaaren lukio
erityissuunnittelija Riikka Merimaa, puh. 09 310 64636
Helsingin kaupungin opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja |