Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Liikuntavirasto Rakentamisen etusivun kuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
18.06.2013
 Liikuntavirasto
Liikuntavirasto >  Rakentaminen >  Valmistuneet kohteet > 
 Jakomäen uimahallin perusparannus
Kuuntele

Jakomäen uimahalli on yläasteen koulurakennuksen kellarikerroksessa. Rakennus on otettu käyttöön 1972. Ennen perusparannusta uimahallin ilmanvaihtojärjestelmä oli vanhentunut ja alimitoitettu. Myös sähkö- ja telejärjestelmät olivat pääosin alkuperäiset ja uusimisen tarpeessa. Vedenkäsittelylaitteistoa oli korjattu viimeisinä käyttövuosina, mutta tekniikka oli osittain vanhanaikaista.

Jakomäen liikuntapuistoon ja koulupihoille tehtiin yleissuunnitelma (20.12.2005) toiminnallisuuden ja yleisilmeen parantamiseksi. Suunnitelmassa esitettiin uimahallia laajennettavaksi ja sen sisäänkäyntijärjestelyjä parannettavaksi. Uimahallin vaikutuspiirissä on noin 19 000 asukasta.

Liikuntalautakunta hyväksyi hankesuunnitelman 15.1.2008 ja rakennustyö valmistui 2011 alussa. Suunnitelmien mukaan laajennusosaan tuli uuden sisäänkäynnin lisäksi laajennettu kuntosali ja teknisiä tiloja. Pesutilat ja saunat uusittiin ja opetusallasta suurennettiin hiukan. Peruskorjaushankkeen laajuus oli 2305 brm2 ja uuden laajennusosan laajuus 738 brm2. Suunnitelmissa otettiin huomioon myös esteettömyysnäkökohdat.

Samanaikaisesti uimahallin perusparannuksen kanssa  kiinteistöviraston tilakeskus kunnosti yläasteen koulurakennuksen vaipan ja vesikaton. Tilakeskus rakennuttaa vielä koulun pihan ja perusparantaa sen sisätilat myöhemmin.

Uimahalli otettiin käyttöön 5.1.2011.

 


20.04.2012




 
   
Sivun ylläpito: Liikuntavirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Liikuntavirasto