Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Helsingin tukkutori >  Uutiset > 
 Sitra Hyvän ruoan keskuksen rahoittajaksi
Kuuntele

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, Sitra on mukana rahoittamassa Helsingin Tukkutorin Hyvän ruoan keskus –hanketta.  Hanke on osa kaupungin ruokakulttuuristrategiaa. Tukkutorilla on jo ennestään vahva asema pääkaupunkiseudun ruokatukkutoiminnan keskuksena, ja jatkossa osa alueesta avataan myös kuluttaja-asiakkaille.  Tukkutorin kokonaisvaltaista kehitystä Helsingin hyvän ruoan keskukseksi tukee myös kaupungin päätös siirtää kauppahalli- ja torikaupan vuokraustoiminta Tukkutorille 1.1.2011 alkaen.

Tukkutorin Hyvän ruoan keskuksen tarkoitus on tukea ruokakulttuurin kehittymistä kokonaisuudessaan. Hyvän ruoan keskus on käsite joka yhdistää osaamisen ja toimijat, sekä myös konkreettinen paikka, josta helsinkiläiset ja turistit löytävät jokainen jotain. Toivomme että ruoka ja kulttuuri sekoittuvat toisiaan tukevaksi herkulliseksi sopaksi, vähän samaan tapaan kuin HEL YES! -tapahtumassa,  visioi Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

Ideoiden pohjalta rakentuva ruokakulttuurin keskus

Helsingin kaupungin, Sitran, Ruokatieto Yhdistys ry:n ja Hub Helsingin järjestämässä työpajassa 10.1.2011 pohdittiin miten Hyvän ruoan keskuksesta saadaan luotua elävä, kaupunkilaisia ja turisteja palveleva, kehittyvä ja aivan omanlaisensa kokonaisuus. Työpajassa ideoita pohtimassa oli nelisenkymmentä ruoka-alan ammattilaista ja mm. Antto Melasniemi esitteli HEL YES! -projektiaan kulttuurin, designin ja ruoan yhdistämisen näkökulmasta. 

Leivinuuni kaupunkilaisten käyttöön?

Työpajassa heränneitä ideoita yhdisti yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistoiminnan korostaminen. Osanottajat toivoivat että alueella olisi mm. vuokrattavia keittiö- ja juhlatiloja, kulttuuritapahtumia ja vaikkapa reseptiikkakirjasto. Toiveissa oli myös kaupunkilaisten käyttöön tarkoitettuja ruoanvalmistus- ja käsittelytiloja, kuten mehustamo, leivinuuni ja savustamo. 

Myös ruokaan liittyvä koulutus nousi esiin ideoissa. Monet toivoivat erilaisia kursseja, joissa tuoreet raaka-aineet voisi ensin ostaa alueelta, ja sen jälkeen valmistaa itse ruoaksi alusta loppuun asti. Kurssin olennaisena sisältönä olisi laadukkaiden raaka-aineiden tunnistaminen ja käsittely. Osallistujat toivoivat myös, että maaseudun pientuottajat saisivat tuotteitaan paremmin esiin, ja että heidän tuotteilleen varattaisiin myyntitilaa alueelta.

Hyvän ruoan keskusta suunnitellaan työpajan ideoiden pohjalta. Näillä näkymin Hyvän ruoan keskukseen on tulossa ainakin ravintoloita, ruokaan liittyvää opetustoimintaa sekä torialue. 

 

03.02.2011





 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Helsingin tukkutori | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Helsingin tukkutori