|
Syyskuun 10. päivä kello 15 - 19 järjestetään osana Helsingin designviikkoja Katajanokan Tulli- ja Pakkahuoneella (Katajanokanlaituri 5) keskustelutilaisuus kokemuksista julkisten palveluiden suunnittelusta. Lyhyissä puheenvuoroissa kuullaan myös suunnittelijoiden mielipiteitä yhteistyöstä julkisen sektorin kanssa.
Keskustelun avaajina toimivat Sami Niemelä Nordkappista, Tuuli Mattelmäki Aalto yliopistosta ja Anu Mänttäri Kansainvälisestä designsäätiöstä. Tilaisuuteen toivotaan saapuvan muotoilijoita sekä palvelusuunnittelijoita, joilla on mielipiteitä, kokemuksia ja intohimoa julkisten palveluiden uudistamiseen. Ilmoittautuminen 5.9.2012 mennessä.
Ilmoittautuminen tilaisuuteen
Tilaisuus on osa EU-rahoitteista Design led innovation for Active Ageing (DAA) hanketta, joka kuuluu World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmaan. DAA projektissa haetaan ratkaisuja, jotka tukevat Helsingissä ja muissa Euroopan kaupungeissa asuvien ikääntyvien kansalaisten aktiivista elämistä ja itsenäistä asumista.
Hankkeen lähtökohtana on vanhenevan eurooppalaisen väestön, riittämättömien julkisten budjettien ja vääristyvän huoltosuhteen aiheuttama tarve innovatiivisille ratkaisuille vanhusten palveluissa. Innovaatio nähdään paitsi parempina palveluina, prosesseina tai tuotteina myös kykynä tuottaa enemmän vähemmillä kustannuksilla Hanke pyrkii yhdistämään vanhustenhuollon asiantuntijuuden palvelumuotoiluosaamiseen.
|