Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |
 
Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto
Rakennusvirasto >  Viheralueet >  Puistot >  Kartanopuistot >  Tullisaari > 
 Tullisaari
Kuuntele

Tullisaari sijaitsee Laajasalon pohjoisosassa Tullisaarenselän kallioisella rannalla. Tilan historia ulottuu 1500-luvulle. Tilan 1700-luvulla rakennettu päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1958. 1800-luvun lopulla rakennetuista huviloista ovat jäljellä Aino Acktén huvila ja Deckerin huvila.

Tullisaari on rakentunut nauhamaisesti rantaa pitkin kahdelle niemelle. Läntisellä niemellä on metsää ja itäisellä 1800-luvulla perustettu laaja maisemapuisto. Puistossa on runsaasti arvokkaita puita, mm. hienoja tammia, paksukaarnakoivuja, Suomen paksuimmaksi mitatut tervaleppä, metsälehmus ja puistolehmus.

Rantaa pitkin kulkee kävelyreitti, jonka varrella on näköalapaikkoja. Rantatien varrella sijainneet huvimajat ovat hävinneet. Maisemapuiston lisäksi Tullisaaren itäisellä niemellä oli laaja hyötypuutarha, josta on säilynyt hernepensas ja syreenimaja sekä marjapensaita.

Omistus:
Helsingin kaupunki

Käyttö:
Kulttuuriasiainkeskus (Aino Acktén huvila). Aino Acktén huvilalla on avoimet ovet yleisölle touko-lokakuussa keskiviikkoisin klo 17-19.

Deckerin huvila ja osa muista rakennuksista yksityisiä

Vuokraus: 
Aino Acktén huvila, tiedustelut, puh. 044 927 9892
s-posti info@ainoacktenhuvila.fi
Aino Acktén huvila verkossa >>

 

Osoite:
Laajasalo, Henrik Borgströmin tie 11

LISÄTIETOA KARTANOA YMPÄRÖIVÄSTÄ PUISTOSTA:
Rakennusviraston asiakaspalvelu puh. 310 39000
Huom: asiakaspalvelu ei vastaa kartanorakennuksia tai niiden vuokrausta koskeviin kyselyihin. 


30.07.2012




 Sijainti kartalla

 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto