|
Viikin puulajipuiston luontopolku esittelee sinulle joitakin kotoisia puitamme sekä muualta maailmasta tänne tuotuja lajeja. Kahdellakymmenelläkahdella rastilla kerrotaan puu- ja pensaslajien levinneisyydestä, tuntomerkeistä, käytöstä ja menestymisestä Suomessa. Polkua kiertäessäsi saat myös liikuntaa ja raitista ilmaa.
Luontopolun pituus on noin 3 kilometriä. Polku on merkitty maastoon valko-vihrein tunnuksin ja rastipaikat numeroiduin tolpin.
Polku kulkee tasaisessa maastossa ja pääasiassa valmiita teitä ja polkuja pitkin. Silti maa voi syksyisin ja keväisin olla märkää. Polkua kiertäessäsi voit käväistä lintutornilla ja katsella mitä Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella tapahtuu tai pysähtyä levähdyspaikalle vaikkapa eväitä syömään.
Luonto kuluu vähiten ja säilyy elinvoimaisena, kun kuljet polkuja ja teitä pitkin. Koiran on alueella oltava kytkettynä. Muistathan lisäksi, että istutusten kaikenlainen vahingoittaminen on kiellettyä.
Polun pituus: noin 3 km
Lähtöpaikka: Vanhankaupunginlahden suojelualuetta esittelevän pääopastaulun luota noin kilometri lounaaseen Gardenia-Helsingin (Koetilantie 1) tai Hakalantien parkkipaikalta, kartta >>
Kulkuyhteydet: YTV Reittiopas >>

Viikarien Viikki – lasten luontopolku
Polku sopii 5–10-vuotiaille lapsille aikuisten kanssa retkeiltäväksi. Reitin varrella tutustutaan luonnonsuojeluun ja alueen elinympäristöihin. Polun varrella havainnoidaan, tuumitaan, leikitään, syödään eväitä ja opitaan. Reitti alkaa Gardenian pihalta ja on noin kolmen kilometrin pituinen. Aikaa kannattaa varata muutama tunti. Viikarien Viikki -ohjaajan vihko (pdf 3 Mt), Vildbasarnas Vik - lärarens häfte (pdf 3 Mt).
Polun pituus: noin 3 km
Lähtöpaikka: Gardenia-Helsingin piha, kartta >>
Kulkuyhteydet: YTV Reittiopas >>
|