Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |
 
Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto
Rakennusvirasto >  Ajankohtaista > 
 Nurmikon kunnostus alkaa Kansalaistorilla
Kuuntele

Nurmikon kunnostus alkaa Kansalaistorilla

Rakennusvirasto kunnostaa Musiikkitalon kulmalla sijaitsevan Kansalaistorin nurmikentän kesän virkistyskäyttöä ja torin yleisötapahtumia varten. Seuraava suurempi tapahtuma torilla on kaupunginkirjaston Keskustakirjasto 2017 -tapahtuma 10.-20.5.

Alue muuttuu työmaaksi 3. toukokuuta, joten paikalla kuukausia kokoontunut Occupy Helsinki -liike ei voi jatkaa paikalla mielenosoitustaan nykyisessä laajuudessa. Rakennusviraston edustajat ovat tänään tavanneet liikkeen edustajat ja kertoneet heille kunnostussuunnitelmista, joiden vuoksi alue täytyy tyhjentää.

Mielenosoitusta voi jatkaa toisessa paikassa, mutta kaupunki ei enää salli ilman lupaa esimerkiksi tulipaikkojen tai parakkien pystyttämistä.

Nyt uusimisen tarpeessa oleva siirtonurmi valmistui elokuussa 2011, mutta se on kärsinyt alueen poikkeuksellisesta käytöstä. Nurmikon kunnostamisen lisäksi rakennusvirasto teettää uuden suojakatteen Makasiinin raunioiden päälle.

Lisätiedot:

Mielenosoittajille annettu tiedote
 

vs. alueidenkäyttöpäällikkö Jussi Puutio, puh. 09 310 38656
osastopäällikkö Pekka Henttonen, puh. 09 310 38479
Rakennusvirasto


 


27.04.2012




 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto