Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |
 
Rakennusvirasto >  Ajankohtaista > 
 Auroransilta parantaa Keskuspuiston ulkoiluyhteyksiä
Kuuntele

Auroransilta parantaa Keskuspuiston ulkoiluyhteyksiä

Keskuspuiston ja Eläintarhan väliset ulkoiluyhteydet paranevat kertaheitolla kun Nordenskiöldinkadun ylittävä Auroransilta saadaan valmiiksi syyskuun lopussa 2012. Rakentamaan päästään tämän kesän elokuussa ja urakoitsijaksi on valittu Lemminkäinen Oy.

Runsaat 160 metriä pitkä silta rakennetaan Nordenskiöldinkadun yli Pohjoisen Stadiontien ja Auroranportin kohdalle.

Sillan ulkomuotoa hallitsee kaksi Nordenskiöldinkadun ylittävää teräksistä tukikaarta. Vaaleapintaiset kaaret ovat yli 50 metrin pituisia, ja ne kurottavat noin 20 metrin korkeuteen. Liikenteen alituskorkeus tulee olemaan 5,2 metriä.

Sillan valmistuttua kevyt liikenne pääsee Keskuspuiston kautta Eläintarhan alueelle reittiä, jossa ei ole tasoristeyksiä autoliikenteen kanssa. Pyörätieverkoston lisäksi silta parantaa Nordenskiöldinkadun ja Pohjoisen Stadiontien risteyksen liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta isojen tapahtumien aikana. Sillan viiden metrin levyiselle kulkuväylälle mahtuu myös hiihtolatu.

Sillan molemmissa päissä parannetaan ja täydennetään kevyen liikenteen väyliä sekä muutetaan hieman Nordenskiöldinkadun, Pohjoisen Stadiontien ja Auroranportin risteyksen ryhmitysjärjestelyjä.

Sillan rakentamisesta järjestettiin suunnittelukilpailu vuonna 2009. Tuomaristo piti voittanutta kilpailuehdotusta kaupunkikuvallisesti hienoimpana ja rakennuspaikan parhaiten oivaltavana. Sillan kaarirakennetta kiitettiin rohkean dynaamiseksi, mutta samalla visuaalisesti kevyeksi.

Sillan suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa rakennusvirasto. Kustannusarvio on kaikkiaan noin neljä miljoonaa euroa.

Kuvia sillasta:

Näkymä itään (pdf 390 kt)

Pääpiirustus (pdf 465 kt)

Asemapiirustus (pdf 1,8 kt)

Lisätiedot:
projektinjohtaja Ville Alajoki, rakennusvirasto, puh. 09 310 39848
projektinjohtaja Sauli Kivivuori, rakennusvirasto, puh. 09 310 38491


 


22.06.2011




 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto