Herttoniemen yritysalueen katutyöt

Herttoniemen yritysalueella peruskorjataan useita katuja lähivuosien uutta asuinrakentamista varten. Samalla niiden liikennejärjestelyjä ja -turvallisuutta parannetaan. Remontissa uusitaan kaikkien katujen kunnallistekniikka, kuten viemärit, vesiputket ja tietoliikennekaapelit. Katujen rakentaminen tehdään kuudessa osassa.
Karttakuva katutöiden alueista ja arvioiduista aikatauluista.

Ensimmäinen vaihe

Ensimmäisenä uudistetaan Suunnittelijankatu, Laivalahdenkadun eteläpääty, Puusepänportti ja Itäväylän ramppi.

Suunnittelijankatu muutetaan kaksikaistaisesta kadusta nelikaistaiseksi kaduksi. Uudistus parantaa liikenneyhteyksiä kauppakeskus Hertsiin. Suunnittelijankatu on myös ensisijainen yhteys Itäväylän ja Laajasalon välillä. Lisäksi kadun peruskorjaaminen palvelee kadun pohjoispuolelle tulevien, uusien asuinkortteleiden tarpeita.

Myös pyöräily helpottuu, sillä sekä Laivalahdenkadulle että Suunnittelijankadulle rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet. Pyöräily ja jalankulku erotellaan selkeästi toisistaan.

Työt alkoivat lokakuussa 2020. Rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti Suunnittelijankadulla, Itäväylän rampilla sekä Laivalahdenkadulla. Lisäksi Laivalahdenkadulta on kaadettu puita. Ensimmäinen vaihe valmistui vuoden 2021 loppuun mennessä.

Toinen vaihe

Toisessa vaiheessa peruskorjataan Työnjohtajankatu, jonka varrelle tulee tiivistä asuinrakentamista. Insinöörinkatu peruskorjataan Linnanrakentajantieltä Työnjohtajankadulle saakka, ja sille rakennetaan jatkoa Konemestarinkadulle asti. Uudelle osuudelle rakennetaan tässä vaiheessa kadun kunnallistekniikka, kuten viemärit, vesijohdot ja kaapelit.

Laivalahdenkadun peruskorjaus jatkuu Suunnittelijankadulta Työnjohtajankadulle saakka. Lisäksi kadulle rakennetaan uusi bussipysäkkipari Työnjohtajankadun kohdalle.

Työt alkoivat kesällä 2021.

Kolmas vaihe

Itäväylän länsipuolelle rakennetaan uusi osuus pyörätietä, Itäbaanaa. 

Työt käynnistyivät 2022 ja valmistuivat lokakuussa 2023.

Neljäs vaihe

Itäväylän länsipuolelle rakennetaan toinen uusi osuus pyörätietä, Itäbaanaa. Työ alkaa arviolta 2023.

Viides vaihe

Viidennessä vaiheessa uudistuvat Linnanrakentajantie ja Itäväylän ylittävä silta. Itäväylälle tulee uudet pysäkit. Itäväylän ylittävät sillat uusitaan.

Linnanrakentajantielle rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet ja aiempaa leveämmät keskisaarekkeet. Ajokaistojen leveydet sovitetaan nopeusrajoituksiin sopiviksi. Linnanrakentajantie on tarkoitus rakentaa niin, että siinä on tulevaisuudessa tilaa myös raitiovaunulle.

Työ alkaa arviolta 2023.

Kuudes vaihe

Abraham Wetterin tie uudistetaan. Kadun pyöräliikenne muutetaan yksisuuntaiseksi, ja Johan Sederholmintien liittymää muutetaan turvallisemmaksi.

Työ alkaa arviolta 2024.

Seitsemäs vaihe

Laivalahdenkadun viimeinen osuus Työnjohtajankadulta Konemestarinkadulle peruskorjataan. Myös Konemestarinkatu peruskorjataan. Insinöörinkadun uusi osuus rakennetaan pihakaduksi uusia asuintaloja varten, ja kadun pintarakenteet viimeistellään.

Työ alkaa arviolta 2025.

Kahdeksas vaihe

Herttoniemen metroterminaalin ja aseman peruskorjaus alkaa arviolta vuonna 2025. Siihen voi liittyä myös muuta rakentamista. Kun uudistettu terminaali on valmistunut, uudistetaan sen lähistöllä Hiihtomäentietä ja Hiihtäjäntietä. 

1. Yleistä

Herttoniemen yritysalueen remontissa peruskorjataan lähivuosina lukuisia katuja, joiden kunnallistekniikka, kuten viemärit, vesiputket ja tietoliikennekaapelit uusitaan remontin yhteydessä

Katutöitä tehdään uutta asuntorakentamista varten, liikenneyhteyksien parantamiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Alueelle on suunnitteilla useita uusia asuinkortteleita. Metroasemalle tarvitaan parempia kulkuyhteyksiä täydentyvän lähialueen ja Laajasalon sekä Kruunuvuorenrannan väkiluvun kasvaessa.

Työt alkavat lokakuussa 2020 ja niitä tehdään vaiheittain vähintään vuoteen 2026 asti.

2. Liikenne ja kulkeminen työmaa-aikana

Rakentaminen tapahtuu vaiheittain. Yksittäinen risteysalue saattaa olla suljettu, mutta seuraavasta tai edeltävästä risteyksestä pääsee kulkemaan normaalisti. Liikennemuutoksista tiedotetaan etukäteen ja poikkeavat kulkureitit on merkitty opastein.

Kyllä pääsee. Mahdolliset väliaikaiset kulkureitit on merkitty opastein.

Linjojen 79 ja 500 pysäkki siirtyy väliaikaisesti noin 200 metriä kauemmas Linnanrakentajantien risteyksestä. Muista mahdollisista pysäkkimuutoksista tiedotetaan aina etukäteen.

Muuttuvista liikennejärjestelyistä tiedotetaan sivustolla hel.fi/herttoniemenkadut sekä Facebookissa: herttoniemenkadut. Liikennejärjestelyt on merkitty paikan päällä myös opastein.

Uudistusremontin jälkeen liikkuminen alueella on sujuvampaa ja turvallisempaa. Urakan ollessa kesken saattaa ruuhkia kuitenkin esiintyä.

Uudistuksen johdosta Laivalahdenkadun työmaa-alueen kohdalla on käytössä vain yksi kaista molempiin suuntiin, mikä hidastaa liikennettä varsinkin Linnanrakentajantien suuntaan. Keväällä 2021 tehdään lisäksi Laivalahdenkadun viemäriliitos Linnanrakentajantielle, jolloin yksi ajokaista suljetaan väliaikaisesti Linnanrakentajantiellä noin kahden kuukauden ajaksi. Tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Pyydämme teitä olemaan yhteydessä työmaahan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja kertomaan, milloin ja minne olette muuttamassa. Näin saamme järjestettyä mahdollisimman haitattoman muuton.

3. Muut työmaata koskevat asiat

Rakentaminen aloitetaan samanaikaisesti Suunnittelijankadulla, Itäväylän rampilla sekä Laivalahdenkadulla lokakuussa 2020. Muita alkuvaiheen töitä ovat puiden kaato Laivalahdenkadulla sekä kaivojen asentaminen Suunnittelijankadulla. Alkuvaiheen töihin kuuluu myös Suunnittelijankatu välillä Itäväylä – Laivalahdenkatu, jossa ajorata muuttuu 2-kaistaisesta 4-kaistaiseksi ja rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet.

Töitä tehdään pääsääntöisesti klo 7-18. Meluavista töistä ja viilonlopputöistä tiedotetaan aina erikseen.

Sähkökatkoja ei ole tiedossa työmaan aikana. Postin taloon ja Silkkikutomon rakennukseen tehdään väliaikainen vedensyöttö, joten sinne on tiedossa muutama vesikatko. Katkoista tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen.

Uudistusremontin hinta on noin 5 miljoonaa euroa.

Uudistusremonttin urakoitsijana toimii Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara. Päätilaajana on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala.

Isännöitsijän tulee olla yhteydessä urakoitsijaan. Taloyhtiöiden remontit on käsiteltävä ja keskusteltava tapauskohtaisesti riippuen taloyhtiön sijainnista, toteutettavasta remontista sekä remontin ajankohdasta.

Remontista tiedotetaan sivustolla hel.fi/herttoniemenkadut sekä Facebookissa: herttoniemenkadut sekä tarpeen mukaan rapputiedotteilla ja asukaskirjeillä.

Palauttetta voi jättää osoitteeseen stara.herttoniemenkadut@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai soittamalla työmaan asiakaspalvelunumeroon 09 310 706 71.

4. Työmaan turvallisuus

Työmaa on aidattu ja jalankulku on ohjattu kulkemaan mahdollisimman haitatonta reittiä työmaan ohi. Lisäksi alueella on nopeusrajoitukset jalankulkijoiden turvallisen liikkumisen varmistamiseksi.

Työmaa on aidattu ja jalankulku on ohjattu kulkemaan mahdollisimman haitatonta reittiä työmaan ohi. Alueella on lisäksi nopeusrajoitukset pyöräilijöiden turvallisen liikkumisen varmistamiseksi.

Vaihtoehtoiset reitit kulkevat olemassa olevilla teillä.

5. Uudistusremontin lopputulos

Uudistusremontin myötä Herttoniemen alueen liikenneyhteydet ja liikenneturvallisuus paranevat. Ajonopeudet laskevat ja katujen ylityskohtia muutetaan turvallisemmiksi. Myös pyöräilystä tulee sujuvampaa ja turvallisempaa, kun alueelle rakennetaan muusta liikenteestä eroteltuja, yksisuuntaisia pyöräteitä. Uudet liikennejärjestelyt parantavat liikenneyhteyksiä Laajasaloon ja Kruunuvuorenrantaan, joihin on tulossa tuhansia uusia asukkaita. Suunnittelijankadun uudistaminen sujuvoittaa liikenneyhteyksiä kauppakeskus Hertsiin. Katu on myös ensisijainen yhteys Itäväylän ja Laajasalon välillä.

Alueella kuljetaan jatkossakin kävellen, pyöräillen ja autolla. 

Herttoniemen alueelle on lähivuosina tulossa useampia katutöitä. Alkavat urakat voivat lisätä ruuhkia. Lopputulos ei aiheuta ruuhkia, vaan varmistaa sujuvat ja turvalliset liikennejärjestelyt alueen kasvavaa asukasmäärää varten. 

Uudet bussipysäkit rakennetaan katutöiden toisessa vaiheessa Laivalahdenkadun ja Työnjohtajankadun liittymään.

Suunnittelijankadun olevat kadunvarsipaikat poistuvat käytöstä. Laivalahdenkadulla oleva pysäköintialue säilyy, ja se peruskorjataan tässä urakassa.

Uusia puita istutetaan 3 kappaletta.

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/herttoniemenkadut.